Jään huomisen jälkeen kolmeksi viikoksi erittäin tarpeelliselle joululomalle. Mikä on fiilis nyt neljän kuukauden tietokirjailijan työn jälkeen?

Minulla on monenlaisia tunteita. On ollut upeaa tehdä kirjailijan töitä WSOY:n kirjallisuussäätiön apurahan turvin. Välillä muistan aivan yhtäkkiä, että minulla on kustannussopimus, ja ilahdun. Koska olen edelleen liiallisen perfektionismin piinaama, pääasiallisena fiiliksenä on silti, ettei alkemiakirja ole edennyt niin kuin sen olisi pitänyt.

Numerot kuitenkin lohduttavat minua, kun tuntuu, etten ole edennyt. Tiirailen niitä ja yritän ajatella, että onhan tässä jo aika hyvin edetty. Syyskuun alussa minulla oli vain näyteluku kasassa, 3663 sanaa (31 738 merkkiä). Nyt kirjatiedostolla on mittaa 105 sivua: tällä hetkellä 26 285 sanaa, 215 959 merkkiä.

Joukossa on paljon tauhkaa. Kuten olen aiemmin kertonut, kirjoitusprosessini etenkin pidemmissä projekteissa tarkoittaa sitä, että kirjoitan ensin hirmuisen määrän raakatekstiä, jota myöhemmin karsin ja kiillotan lopulliseen muotoonsa. Lisäksi tämänhetkisessä kirjatiedostossa on paljon ranskalaisia viivoja, jotka jossain vaiheessa muuttavat muotonsa varsinaiseksi tekstiksi. Kevään mittaan kirjatiedoston sanamäärä tulee alussa kasvamaan, kun kirjoitan lisää raakatekstiä, ja sitten pienentymään, kun muokkaan tekstiä.

En ole päässyt (liian kunnianhimoiseen) tavoitteeseeni saada kirjoitettua jokaisesta luvusta ainakin jonkinlainen luonnosversio. Kirjan kaksi viimeistä lukua ovat vielä aivan muistiinpanovaiheessa. Kartoitin eilen, missä vaiheessa kukin luku on, ja on pakko myöntää, että oli lannistavaa ajatella, miten kesken kaikki vielä on.

Olen kuitenkin kirjoittanut paljon! Väitöskirjani ansiosta tiedän erityisen paljon keskiajan ja uuden ajan alun alkemiasta, ja tästä syystä näitä aikakausia käsittelevät luvut ovat huomattavasti pidemmällä kuin muinaisesta ja nykyisemmästä alkemiasta kertovat luvut. Muistutan itseäni myös siitä, että tämä on kirja. Kirjoissa kestää, ja tietokirjan raakaversiossa kestää kauemmin kuin romaanin, koska en voi keksiä faktoja päästäni, vaan käytän tutkittua tietoa lähteenäni. Tärkeä osa syksyn kirjoitustyötä onkin ollut taustakirjallisuuden lukeminen niistä aiheista, joita vain sivusin väitöskirjassani.

Alkemiakirjan tiedostoon on tullut 22 622 sanaa lisää verrattuna syyskuun alkuun. Lisäksi kirjoitin marraskuussa 50 000+ sanan Nanowrimo-romaaninraakileen englanniksi. On erittäin mukavaa havaita, että näinkin pian väitöskirjatyöni jälkeen jaksan tuottaa tekstiä näin paljon. Sanoja tulee, kun aivot ovat virkeinä.

Mistä pääsenkin päivän varsinaiseen aiheeseen: lepoon.

Väitöskirjaprosessi on uuvuttava etenkin loppua kohti. Koronapandemian keskellä väittely toi myös omat stressinsä. Vaikka pidin pitkän kesäloman väitökseni jälkeen, olen syksyn mittaan havainnut, etten ole edelleenkään täysin toipunut väitöskirjaväsymyksestä. Eikä ihmekään, sillä syksyyn on mahtunut tietokirjan kirjoittamisen lisäksi monenlaisia kiinnostavia akateemisia projekteja (ja lisäksi koronatilanne on aiheuttanut ja aiheuttaa jatkuvaa pientä taustahuolta). Syksy on ollut innostava, mutta samalla erittäin haastava uusine tuulineen. Huomaan, että sisäinen ääneni muuttuu kohta huudoksi, jos en hidasta ja lepää.

Asiaintila on käynyt tällä viikolla selväksi myös tietokirjaa työstäessäni. Selaan kirjatiedostoa ja vaikka huomaan monta osiota, jota voisin lähteä työstämään – jota olisi jopa kovin helppoa työstää – aivoni eivät jaksa lähteä liikkeelle. Rattaat tarvitsevat perusteellista öljyämistä. Kas, nyt ollaan kirjoitusprosessin tässä vaiheessa!

Vaiheessa, jossa tarvitsee päästää irti tekstistä joksikin aikaa. Antaa sen levätä koskemattomana, ja sinä aikana levätä itsekin. Lukea romaaneja, nukkua päiväunia, silittää kissoja, kokoontua perheen ja ystävien kesken. Lepovaiheessa.

Nyt on siis aika antaa alkemiakirjan levätä kolmisen viikkoa. Aika kerätä voimia uutta vuotta varten. On ihmeellistä, miten tekstin työstäminen helpottuu, kun sen antaa levätä. Sitä osaa tauon jälkeen katsoa uusin silmin ja ratkaista kaikenlaisia ongelmia, jotka tuntuvat tällä hetkellä ylitsepääsemättömiltä. Odotan tammikuuta, kun avaan taas tiedoston ja uupumuksen sijasta tunnen kihisevää innostusta päästä työstämään käsikirjoitusta. Siihen päästäkseni on nyt aika päästää irti.

Nähdään siis taas tietokirjamerkeissä tammikuun puolella. Toivotan kaikille rauhallista joulunaikaa – levätkää niin paljon kuin voitte.