Monet Suomessa julkaistuista kirjoista kirjoitetaan apurahalla. Työnimellä Kultaa ja kuolemattomuutta kulkeva alkemiakirjani ei ole poikkeus. Olin nimittäin viime vuonna niin onnekas, että sain peräti kaksi apurahaa kevään 2021 hauissa tietokirjan kirjoittamiseen: WSOY:n kirjallisuussäätiöltä, jonka turvin työskentelin syksyllä, ja Suomen tietokirjailijat ry:ltä, jonka avulla teen parhaillani töitä kesäkuun loppuun asti. Olen todella kiitollinen näiden apurahojen tarjoamasta mahdollisuudesta kirjoittaa kokoaikaisesti.

Apurahalla työskentely on minulle erittäin tuttua. Tein väitöskirjani lukuisten apurahojen voimin, joskin väliin mahtui (tyypilliseen tapaan) myös pätkiä, jolloin elätin itseni muilla töillä ja yritin samalla edistää väitöskirjaani. Väitökseni jälkeen syksyllä 2021 oli siis tuttua ja turvallista solahtaa apurahatyöskentelyn maailmaan, vaikka tällä kertaa projektina on akateemisen tutkimuksen sijasta luova tietokirjatyö.

Miten hain apurahoja?

Hain apurahoja tähän tietokirjaprojektiin jo ennen kuin olin väitellyt filosofian tohtoriksi, koska halusin lähteä työstämään tietokirjaa heti väitöksen jälkeisenä syksynä. Ei ollut helppoa tehdä hakemuksia uuteen projektiin väitösstressin keskellä, mutta pitkä ja monipuolinen apurahanhakukokemukseni onneksi auttoi saamaan hakemuksia lähetettyä. Kahden hakemuksen läpimeno toki ilahdutti erityisesti!

Akateemisten apurahojen hakeminen on yleensä raskaampi prosessi kuin taiteelliseen työhön tarkoitettujen apurahojen haku – tietokirjan kirjoittaminen luokitellaan apurahahauissa taiteelliseksi työksi. Minulle oli siis helpompaa siirtyä hakemaan myös tietokirjan kirjoittamiseen apurahaa verrattuna väitöskirja-apurahahakujen haasteisiin. Minulla oli jo viime keväällä valmiina pitkälle viety sisältösuunnitelma tietokirjalle. Se on tärkein dokumentti tietokirjaan apurahoja hakiessa, joskin naseva tiivistelmä on taideapurahoissa kenties vielä tärkeämmässä osassa kuin tieteellisissä. Tietokirja-apurahoihin ei tarvinnut pyytää ohjaajan suositusta, ja vaikka CV on tärkeä, sain unohtaa akateemisen CV:n tasoisen tarkkuuden.

Vaikka apurahalla tehty väitöskirja oli pitkä ja välillä kovinkin tuskainen prosessi, olen kiitollinen siitä, että sen aikana keräsin niin paljon hakukokemusta. Saatu apuraha tuntuu aina melkoiselta lottovoitolta eikä epävarmuus ole helppoa, mutta toisaalta apurahojen avulla on mahdollista tehdä työtäni juuri niin kuin itse haluan.

Riskipeliä

Apurahatyöskentely on kuitenkin siitä riskialtista, että koko projektin keston ajaksi on vaikeaa saada rahoitusta. Olen hakenut tänä keväänä rahoitusta alkemiakirjalle, jotta saisin vielä syksyllä kirjoitettua sen loppuun. Kirja on edistynyt oikein hyvin, mutta siinä on vielä paljon viilaamista ja muokkaamista ennen kuin sen voi lähettää kustantajalle. Tarvitsen siis vielä syksyllä aikaa kirjan kirjoittamiseen. Valitettavasti apurahatuuri on ollut tähän mennessä huonoa: olen saanut kevään hauista toistaiseksi vain hylsyjä.

Nyt toukokuussa onkin siis laitettava lisää pökköä pesään. Olkoot apurahahenget suotuisia.