Nyt sitä saa! Alkemian historia on fyysisesti olemassa maailmassa! Olen itsekin nähnyt kirjani kirjakaupassa, eli on todellakin sellainen olo, että se on olemassa.
Alkemian historiaa voi ostaa SKS Kirjojen verkkokaupasta, mutta sitä tosiaan saa myös kirjakaupoista. Suosittelen tukemaan pieniä kirjakauppoja kirjaa ostaessa! Kirjaa voi myös varata kirjastosta – mikä on erityisen ihanaa, koska olen suuri kirjastolaitoksen ystävä.
Järjestän perjantaina 11.8. kirjajulkkarit Helsingin Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa (klo 17.30 – tervetuloa mukaan!). Postannen sen jälkeen jonkinlaisen kokoavan kirjoituksen esikoistietokirjailijan fiiliksistä.
Tietokirjaani Alkemian historia voi ennakkotilata! Hurraa! Suosittelen tekemään ennakkotilauksen suoraan SKS Kirjojen kautta. Ennakkotilaukset ovat kirjailijalle erittäin mukava asia, sillä niiden avulla voidaan hieman arvioida kirjan tulevaa menekkiä.
Kirjailijalle kävi niin, että töiden tuoksinnassa Viisasten kiven metsästäjät -blogin päivitys jäi täysin unholaan. Tammikuussa urakoin kirjan kustantajalle lähetettävään kuntoon, ja helmikuussa aloitin uudet postdoc-työt Tieteen ja taikuuden rajamailla -hankkeen parissa. Tutkimustyössä onkin riittänyt hommia, mutta on ollut ihanaa jatkaa alkemististen tekstien tutkimuksen parissa.
Tietokirjapuolella on kuitenkin tapahtunut paljonkin kulissien takana. Kirjailijakuvia on otettu, ja alla näkyvä upea kansi suunniteltu.
Voinkin nyt iloisena kertoa, että tietokirjani Alkemian historia ilmestyy jo elokuussa, 8.8.2023! Katsokaa, miten hienon kannen se on saanut!
Ilmoitan heti, kun kirjaa voi ennakkotilata.
Kustantajani SKS Kirjat kertoo Alkemian historiastakirjan tuotesivulla (!!! Kirjani on jo internetissä esillä!) näin:
Tiesitkö, että modernin tieteen isänä pidetty Isaac Newton harjoitti vakavissaan alkemiaa? Kun asia selvisi 1930-luvulla, tiedeyhteisö sai melkoisen hepulin. Tuntui mahdottomalta, että Newtonin kaltainen vakavasti otettava tiedenero olisi voinut uskoa, että lyijystä voi tehdä kultaa.
Kukoistuskaudellaan 1100-1700-luvuilla alkemia otettiin Euroopassa hyvin vakavasti, ja lukuisat kuninkaat ja keisarit palkkasivat alkemisteja hoviensa laboratorioihin. Viisasten kiven etsinnän lisäksi alkemistit kehittelivät elämää pidentäviä eliksiirejä, yrittivät luoda elämää ja muuttaa ainetta toiseksi sekä ponnistelivat kohti korkeampaa tietoa ja valaistumista. Samalla he kuitenkin hyödynsivät kemian osaamistaan toimiviin käytännön sovelluksiin, kuten värjäykseen ja musteiden valmistukseen.
Sara Norjan teos vie lukijan kiehtovalle matkalle länsimaisen alkemian historiaan Egyptin Aleksandriasta August Strindbergin ateljeehen.
En ole syyskuun jälkeen kirjoittanut blogipostauksia. Siihen on monta syytä, mutta suurin on tämä: äitini kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 1.11. Sitä ennen ja sen jälkeen olen pysynyt kyllä pinnalla, mutta vähä työenergiani on mennyt siihen olennaisimpaan eli itse kirjan kirjoittamiseen.
Pohjattomasta surusta huolimatta olen saanut kirjoitettua näiden kuukausien aikana. Sain kustantajaltani hieman lisäaikaa, mistä olen kovin kiitollinen – äidin kuoleman jälkeiset pari viikkoa olivat vaikeat, enkä saanut kirjoitettua paljonkaan silloin. Kirjoittaminen on toisaalta tuonut myös lohtua.
Jään nyt pienelle joululomalle, jonka toivon virkistävän mieltä niin, että voin tapaninpäivän jälkeen palata taas tekstin ääreen uusin silmin. Tammikuun ajan työstän vielä tiiviisti alkemiakirjaa. Koitan olla aktiivisempi bloginpäivittäjä silloin!
Käsikirjoituksen palauttamisen jälkeen saankin aloittaa uusien ja innostavien haasteiden parissa. Haimme syksyllä kollegoideni kanssa apurahaa Koneen säätiöltä, ja suureksi onneksemme saimme hakemamme kolmen vuoden rahoituksen! Olen älyttömän onnellinen, että pääsen työskentelemään kivojen kollegojen kanssa hankkeessa Tieteen ja taikuuden rajamailla: Noidat, alkemistit ja astrologit keskiajan ja uuden ajan alun englannin kielessä. Pääsen jatkamaan alkemian kielitieteellisen tutkimuksen parissa!
Hyvää talvipäivänseisausta, joulua ja uuttavuotta itse kullekin!
Alkemiakirja on ollut hieman pidemmällä tauolla. Minulla ei ollut sen kirjoittamiseen elokuun alusta rahoitusta, ja jouduin tekemään niin paljon muita töitä – mukaan lukien käännöstöitä ja useita akateemisia apurahahakemuksia – ettei kirjaan keskittymiseen liiennyt viikosta juurikaan työtunteja. Ehdin tosin elokuussa käydä läpi esilukijoideni kommentit ja sain niistä todella paljon irti – kiitos kaikille esilukijoilleni! Suunnitelma alkemiakirjan viimeistelyyn onkin muhinut päässäni, vaikkei kirjoitusaikaa ole juuri ollut.
Ja onneksi oli vielä yksi valttikortti taskussa – olin nimittäin keväällä hakenut tietokirjan viimeistelyyn apurahaa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta (TJNK). Ja kävi niin onnekkaasti, että sieltä myönnettiin minulle kahden kuukauden apuraha! Kiitos TJNK!
Nyt pääsen siis saattamaan alkemiakirjan muhimisvaiheesta takaisin aktiiviseen kirjoittamisvaiheeseen! Olen todella iloinen tästä. Loka- ja marraskuussa meinaan muokata kirjaa ihanalla intensiteetillä, ja odotan jo kovasti pääseväni takaisin tekstin pariin. Jotta viimeistelykuukaudet olisivat mahdollisimman tehokkaita, seuraavat pari viikkoa onkin omistettu suunnittelulle ja valmistelulle.
On upeaa päästä olemaan taas apurahakirjailija.
Vasemmalla pelikaani (alkemistinen astia), oikealla pelikaani (lintu). Kuva: Mouvement giratoire des parties les plus ténues des simples. Distillation par circulation, Della Porta, 1609. (Wikimedia Commons)
Olen ollut kuluneen viikon ajan kissavahtina ystäväni luona ja tehnyt hurjan pitkiä kirjoituspäiviä. Helteessä ei ole kivointa tehdä aivotyötä, mutta yllättävää kyllä olen ollut todella skarppina – deadline motivoi! Söpöjen kissojen rapsuttelu toimi myös hyvin tauko-ohjelmana.
En varsinaisesti suunnitellut tätä kissavahtiutta kirjoitusretriitiksi, mutta se oikeastaan toimi todella hyvin sellaisena, kun en voinut distraktoida itseäni kaikilla oman kodin projekteilla. Vedin siis aikamoisen spurtin ja juoksin joka päivä kovaa tekstiäni muokaten. En pitänyt lukua sanamääristä, mutta muutin viikon aikana häkellyttävän määrän muistiinpanoja luettavaksi proosaksi ja muokkasin luvuista koherentimpia.
Olin siis luvannut lähettää alkemiakirjan käsikirjoituksen esilukijoilleni 1.7. Lyhyestä virsi kaunis: niin tapahtuikin. Paljon jäi vielä muistiinpanojen tasolle, mutta kirja on ensi kertaa kokonaisuus. Ja nyt käsikirjoitus on poissa käsistäni! Palaan sen pariin elokuussa, kun olen saanut esilukijoiden kommentit.
Olen tällä viikolla myös lähettänyt säeromaanini kustantajille, eli kertakaikkisen huikea kirjoitusviikko. Seuraavaksi sitten heinäkuun verran kirjoitustaukoa, jolloin en ainakaan saa kirjoittaa mitään tavoitteellista. Sormiharjoitukset ja satunnaiset runot tulkoot, jos ovat tullakseen.
Kesäpäivä seisahtaa, minä vielä en. Luvassa on intensiiviset pari viikkoa tekstin kirjoittamista ja muokkausta. Olen luvannut lähettää tietokirjakäsikirjoituksen esilukijoille 1.7., ja tehtävää on vielä paljon, jotta he saisivat käsiinsä edes jonkin verran koherentin kokonaisuuden.
Tuntuu hyvältä, kun aivot toimivat taas kunnolla. Sairastin nimittäin koronan puolisentoista viikkoa sitten, eikä aivotoiminta ollut silloin kovin kummoista. Pahin tautivaihe osui viikonloppuun, mutta vaikka sairastinkin lievän version, vei korona mehut vielä muutamaksi päiväksi sen jälkeen. En siis edistänyt viime viikolla alkemiakirjaa alkuperäisten suunnitelmieni mukaisesti, mutta sairastumiselle ei voi mitään – ja silloin pitää tietotyöläisenkin levätä. Neuloin, luin runsain määrin fiktiota ja loikoilin sohvalla tai sängyllä.
Vaikka korona ei ollut kiva, lepäsin kerrankin niin antaumuksella, että työnteko rupesi loppuvaiheessa todellakin houkuttelemaan. Olen onneksi ollut parannuttuani hyvässä kirjoitusvauhdissa jo muutaman työpäivän verran, ja tahti tuntuu ilokseni jatkuvan. Deadline varmaankin myös motivoi! Meinaan heinäkuussa nimittäin lepuuttaa taas tekstiä, kun käsikirjoitus on esilukijoilla.
Sain viime viikolla valmiiksi toisen suuren kirjoitusprojektin, suomenkielisen säeromaanin. Sen viimeistely on auttanut minua myös motivoitumaan tietokirjan suhteen – katso, isojakin projekteja saa valmiiksi asti joskus! Alkemiakirjan käsikirjoitus ei vielä tässä vaiheessa edes voikaan olla niin viimeistelty kuin sana sanalta viilattu säeromaanini, mutta ainakin aion saada siitä jonkinlaisen version lukuvalmiiksi.
Esilukijani tulevat tosin saamaan käsiinsä kovin keskeneräisen tekstin, sillä projektin laajuus jälleen kerran yllätti kirjailijan. Olen kirjoittanut joitain kirjan osioita jo todella tarkasti, kun taas toiset osiot ovat vielä muistiinpanoina. Tavoitteenani on kirjoittaa ainakin mahdollisimman monet muistiinpanoni auki, niin esilukijat saavat paremmin ajatuksistani kiinni. Olen tehnyt listan, joka auttaa minua hahmottamaan mitä kaikkea on vielä tehtävä. Tällä ja ensi viikolla naputtelen tekstiä niin paljon kuin pystyn ja ruksin listasta pois kaiken mahdollisen. Minulle on joka tapauksessa tärkeintä saada tietää, toimiiko valitsemani tyyli ja rakenne lukijoille, eli monet detaljit saavatkin vielä tässä versiossa jäädä sivuun.
Monet Suomessa julkaistuista kirjoista kirjoitetaan apurahalla. Työnimellä Kultaa ja kuolemattomuutta kulkeva alkemiakirjani ei ole poikkeus. Olin nimittäin viime vuonna niin onnekas, että sain peräti kaksi apurahaa kevään 2021 hauissa tietokirjan kirjoittamiseen: WSOY:n kirjallisuussäätiöltä, jonka turvin työskentelin syksyllä, ja Suomen tietokirjailijat ry:ltä, jonka avulla teen parhaillani töitä kesäkuun loppuun asti. Olen todella kiitollinen näiden apurahojen tarjoamasta mahdollisuudesta kirjoittaa kokoaikaisesti.
Apurahalla työskentely on minulle erittäin tuttua. Tein väitöskirjani lukuisten apurahojen voimin, joskin väliin mahtui (tyypilliseen tapaan) myös pätkiä, jolloin elätin itseni muilla töillä ja yritin samalla edistää väitöskirjaani. Väitökseni jälkeen syksyllä 2021 oli siis tuttua ja turvallista solahtaa apurahatyöskentelyn maailmaan, vaikka tällä kertaa projektina on akateemisen tutkimuksen sijasta luova tietokirjatyö.
Suomen tietokirjailijoiden apurahan myöntökirjeestä v. 2021
Miten hain apurahoja?
Hain apurahoja tähän tietokirjaprojektiin jo ennen kuin olin väitellyt filosofian tohtoriksi, koska halusin lähteä työstämään tietokirjaa heti väitöksen jälkeisenä syksynä. Ei ollut helppoa tehdä hakemuksia uuteen projektiin väitösstressin keskellä, mutta pitkä ja monipuolinen apurahanhakukokemukseni onneksi auttoi saamaan hakemuksia lähetettyä. Kahden hakemuksen läpimeno toki ilahdutti erityisesti!
Akateemisten apurahojen hakeminen on yleensä raskaampi prosessi kuin taiteelliseen työhön tarkoitettujen apurahojen haku – tietokirjan kirjoittaminen luokitellaan apurahahauissa taiteelliseksi työksi. Minulle oli siis helpompaa siirtyä hakemaan myös tietokirjan kirjoittamiseen apurahaa verrattuna väitöskirja-apurahahakujen haasteisiin. Minulla oli jo viime keväällä valmiina pitkälle viety sisältösuunnitelma tietokirjalle. Se on tärkein dokumentti tietokirjaan apurahoja hakiessa, joskin naseva tiivistelmä on taideapurahoissa kenties vielä tärkeämmässä osassa kuin tieteellisissä. Tietokirja-apurahoihin ei tarvinnut pyytää ohjaajan suositusta, ja vaikka CV on tärkeä, sain unohtaa akateemisen CV:n tasoisen tarkkuuden.
Vaikka apurahalla tehty väitöskirja oli pitkä ja välillä kovinkin tuskainen prosessi, olen kiitollinen siitä, että sen aikana keräsin niin paljon hakukokemusta. Saatu apuraha tuntuu aina melkoiselta lottovoitolta eikä epävarmuus ole helppoa, mutta toisaalta apurahojen avulla on mahdollista tehdä työtäni juuri niin kuin itse haluan.
Riskipeliä
Apurahatyöskentely on kuitenkin siitä riskialtista, että koko projektin keston ajaksi on vaikeaa saada rahoitusta. Olen hakenut tänä keväänä rahoitusta alkemiakirjalle, jotta saisin vielä syksyllä kirjoitettua sen loppuun. Kirja on edistynyt oikein hyvin, mutta siinä on vielä paljon viilaamista ja muokkaamista ennen kuin sen voi lähettää kustantajalle. Tarvitsen siis vielä syksyllä aikaa kirjan kirjoittamiseen. Valitettavasti apurahatuuri on ollut tähän mennessä huonoa: olen saanut kevään hauista toistaiseksi vain hylsyjä.
Nyt toukokuussa onkin siis laitettava lisää pökköä pesään. Olkoot apurahahenget suotuisia.
Osallistuin keskiviikkona 20.4. Suomen tietokirjailijat ry:n järjestämään erinomaiseen webinaariin, jossa käsiteltiin narratiiviisia tietokirjoja. Sain siitä paljon pohdittavaa! Webinaarissa käsiteltiin mm. faktan ja fiktion eroja, miten tasapainoilla niiden rajapinnoilla narratiivisessa tietokirjassa, miten tuoda lukijalle esiin nämä rajapinnat. Olen pohtinut tällaisia kysymyksiä jo omin päin kirjoitusprosessini aikana, eli oli kiinnostavaa ja hyödyllistä kuulla muiden ajatuksia.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Akateeminen minäni pitää eniten narratiivisesta tietokirjallisuudesta terminä, luovempi minä sen sijaan tarinallisesta. Joka tapauksessa: narratiivinen/tarinallinen/kertova tietokirja on sellainen, jossa faktoihin perustuvaa tietoa tarjotaan lukijalle käyttäen kaunokirjallisuuden keinoja kuten dialogia ja ympäristönkuvausta. Usein kokonaisuus on nivottu myös yhteen esimerkiksi kirjailijan henkilökohtaisella tarinalla.
Kustannussopimuksessani alkemiakirjani on määritelty narratiiviseksi tietokirjaksi. Tarinallinen siitä on tosiaan muodostumassa, mutta ennemminkin monien tarinoiden sikermä kuin mikään Suuri Narratiivi. Olen pohtinut paljon kirjani kerronnallisuutta ja tulen takuulla pohtimaan asiaa vielä enemmän syksyllä, kun muokkaan tekstiä kovemmalla kädellä ja poimin siitä punaiset langat, joilla solmia kokonaisuus yhteen. Luovana kirjailijana mutta myös tutkijana minulle on tärkeää, etten satuile lukijalle epätotuuksia, vaikka minulla on totta kai oma näkökulmani alkemiaan ja kudon sen historiasta tietynlaisen tulkinnan kirjassani.
Tietokirja vai romaani?
Webinaarissa nostettiin myös esille, että välillä tarinallisen tietokirjan sijasta saattaa olla parempi kirjoittaa faktapohjainen romaani, eli antaa fiktiolle ja tulkinnalle suurin sija. Alkemian historian suhteen näin ei ole minulla käynyt, mutta monen monituisista jännittävistä kohtaloista ja tieteen historian hetkistä riittäisi kyllä materiaalia useampaankin romaaniin.
Luulen kyllä, että kun joskus itse kirjoitan alkemiasta inspiroituneen romaanin (on lähes väistämätöntä, että näin tulee joskus tapahtumaan), menen suoraan fantasian puolelle — vaikka meinaankin pohjata kyseisen teoksen historialliseen alkemiaan. Faktoista voi kuoriutua mitä kummallisinta fiktiota.
Niin mitä? No, tällä hetkellä tuntuu siltä, että tietokirjan kirjoittaminen etenee etanan lailla. Etanoin vaan menemään. Edistystä tapahtuu koko ajan, mutta tahti on hidas. Osittain tämä tuntemus johtuu varmasti omista päänsisäisistä solmuistani: minun pitäisi aina edetä nopeammin, tehdä enemmän, tehdä paremmin ja vaivattomammin. (Kenenkään muun toki ei tarvitse, etenkään tässä maailmantilanteessa.)
Kirjan kirjoittaminen ei kuitenkaan ole nopeammin-enemmän-paremmin -toimintaa. Ei romaanin, ei tietokirjankaan. Tämän tietokirjan prosessi ei etene suoraviivaisesti, en loiki kirjoittaessani nopeasti ja kevyesti kuin gaselli. Etenen hitaasti, joskin määrätietoisesti – kuin etana. Etenemistäni voi seurata taakse jäävistä limajäljistä, joskaan en ole varma, mitä ne tässä etanametaforassani tarkoittaisivat.
Luvut muotoutuvat tällä hetkellä mosaiikkimaisesti, kun taustalukemistoni inspiroi lisäämään tekstiä eri kohtiin tiedostoa. Olen lukenut ja selannut paljon kiinnostavia teoksia ja artikkeleita Kultaa varten. Tällä hetkellä taistelen itselleni klassisen ongelman kanssa: kaikki on niin kiinnostavaa, että tässä vaiheessa prosessia on vaikeaa tietää, mitä jättää pois.
Sanoja on kirjassa siksi jo paljon. Tunnen prosessini ja tiedän, että niitä tulee olemaan aivan liikaa ja sekavasti nyt tässä vaiheessa, mutta syksyllä viimeistään alan vähentää tarpeettomia pedanttisia yksityiskohtia ja maalaamaan laveammalla pensselillä, jotta olennainen pääsee pääosaan.
Tämä etana toivottavasti myös transmutoituu jossain vaiheessa kevättä nopeammaksi eläimeksi. Toivon, että voisin loppukeväästä tai alkukesästä pitää jossakin pienen kirjoittajaretriitin, niin saisin keskityttyä pelkästään käsikirjoitukseen ilman arjen huolia. Toivon, että maailmakin voisi kevättä kohti olla hieman parempi paikka. Pandemian, lähellä olevan sodan ja ilmastonmuutoksen keskellä on raskasta edetä – edes etanan tahdilla.
